maanantai 17. syyskuuta 2012

Haloo Kallio

Ikävä kyllä perjantai meni vähä ei niinkuin oli suunniteltu, mutta ei se mitään sillä onneksi lauantaina sitten. Koska itselläni ei juuri koskaan ole rahaa ja Anni työskentelee 6 päivää viikossa, on ymmärrettävästi hyvin vaikea lähteä yhdessä viihteelle. Mutta hyvin monen viikon yrittämisen jälkeen päästiin nostamaan vihdoin yhdessä kuppia :D.




Annin kanssa ekaksi aloiteltiin vähän kotonani Sörkässä, josta siirryimme Kurviin noukkiaksemme Joen ja Emzin mukaan. Valitsimme Helsinginkadun Pasificon, kun kukaan ei kerran ollut aikasemmin käynyt siellä. Sisään pääsi vain narikan hinnalla ja hanajuomat olivat siinä 5€ luokkaa. Paikka oli hyvin casual ja hämärä, mutta istumapaikkoja kovin vähän verrattuna siihen ettei koko baarista löytynyt tanssilattiaa. Musiikki soi myös hyvin kovaa mikä vaikeutti kanssa käymistä. Piti huutaa jos halusi keskustella 4hengen pöydässä vastakkaisella puolella istuvan kanssa!




Puolen yön jälkeen vaihdoimme Mascottiin Neljännelle linjalle. Narikkaa ei ollut ja hanakalja 3,5€. Alakerta oli hyvin täynnä, mutta yläkerrasta ninjasimme nurkkapöydän. Siellä oli paljon valoisampaa ja musiikki ei ollut mitenkään häiritsevän kovalla, joten vietimme siellä loppuillan pilkkuun asti. Emzille ja Joelle tuli vähän kiire ehtiä ennen yötaksaa, mutta me Annin kanssa jatkoimme Alepan kautta takaisin takaisin kämpille jatkoille Sörkkään.

1 kommentti: